Serbian hallitusta kehotetaan kuulemaan Kosovoa

Kosovon tulevaisuutta pohtiva ryhmä muistuttaa, että sopimuksen on oltava hyväksyttävä myös kosovolaisten mielestä. Monet kosovolaisista haluavat alueensa itsenäistyvän kokonaan Serbiasta.

EU:n, Nato:n ja YK:n edustajat kehottavat Serbian hallitusta kuulemaan Kosovon asukkaita alueen tulevaisuudesta päätettäessä.

Niin kutsuttu Kosovon tulevaisuuden yhteysryhmä painottaa, että sopimuksen on oltava hyväksyttävä myös maakunnan asukkaiden mielestä. Monet kosovolaisista haluavat alueensa itsenäistyvän kokonaan Serbiasta.

Yhteysryhmä kehottaa lisäksi osapuolia tekemään kaiken mahdollisen, jotta sopimus saataisiin aikaan vuoden loppuun mennessä.

- Nykyisten ongelmien ydin on menneisyyden tuhoisissa menettelytavoissa, sanotaan yhteisessä julkilausumassa, johon osallistuivat EU:n puheenjohtajamaa, Naton pääsihteeri ja YK:n edustajia.

Kosovon tulevaisuutta koskevien neuvottelujen piti alkaa viime viikolla, mutta ne lykkääntyivät Kosovon presidentin Ibrahin Rugovan kuoleman vuoksi. YK:n erityisedustajan Martti Ahtisaaren varamies Albert Rohan on kertonut, että serbien ja albaanien neuvottelut voivat päästä vauhtiin "helmikuun kymmenen viimeisen päivän aikana".

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat