Seppänen jättää europarlamentin

Seppänen on tullut tunnetuksi EU-kriittisyydestään. Hän toivoo myös jatkajakseen kriittistä ja uskottavaa henkilöä.

Vasemmistoliiton ainoa europarlamentaarikko Esko Seppänen jättää EU-parlamentin kuluvan kauden päättyessä eikä ole ehdolla enää seuraavissa, vuoden 2009 EU-vaaleissa.

Asiasta kertoi julkisuudessa ensimmäisenä Kulttuurivihkot-lehti verkkosivuillaan tänään. Seppänen oli paljastanut aikeensa Brysselissä vieraanaan olleille vasemmistoliiton nuorille aktiiveille.

Seppänen vahvisti aikeensa tänään. Hän oli yllättynyt siitä, että tieto Brysselin keskustelusta oli saatettu Suomessa julkisuuteen. Tämän vuoksi Seppänen oli haluton tässä vaiheessa perustelemaan ratkaisuaan tarkemmin. Hän viittasi kuitenkin ikäänsä. Vuodesta 1996 EU-parlamentissa istunut Seppänen on 61-vuotias.

Seppänen on tullut tunnetuksi EU:hun kriittisesti suhtautuvana euroedustajana. Hän on ollut EU-politiikassa usein eri linjoilla oman puolueensa johdon kanssa.

Uskottavaa ja EU-kriittistä henkilöä hän toivoo myös seuraajakseen, mutta ei suostunut paljastamaan, onko hänellä mielessään tiettyä henkilöä, jota itse ryhtyisi tukemaan. Seppäsen mielestä EU:n parlamenttiin pitäisi pyrkiä sillä mielellä, että siellä yrittäisi sitten olla useamman kauden.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat