Senioritalon asukkaat jo viikon ilman hissiä

Rollaattorin avulla liikkuva senioritalon asukas Ritva Kyyrö on ollut jumissa asunnossaan jo viikon epäkunnossa olevan hissin vuoksi. Hissiä ei ole edelleenkään korjattu.

Helsingin Hermannissa sijaitsevan palvelutalon viidennessä kerroksessa asuva Kyyrö ei ole päässyt viikkoon ulos asunnostaan. Tytär on hoitanut ruokaostokset äitinsä puolesta.

Kyyrön mukaan asukkaat ovat olleet yhteyksissä isännöitsijätoimistoon, huoltomieheen, hissiyhtiön Koneeseen ja taloa hallinnoivaan Kevaan. Mikään ei ole kuitenkaan auttanut.

– Näistä tahoista ei ole kuulunut koko viikon aikana mitään. Kun sinne on soitettu, tilannetta on valiteltu, mutta mitään tietoa ongelman ratkaisemisesta ei ole, Kyyrö kertoo.

Kyseisessä Kevan senioritalossa asuvat voivat ostaa tarpeidensa mukaan palveluita Mainio Vire -hoivapalveluyritykseltä. Kyyrön mukaan tänään lauantaina Mainio Vire oli ensimmäistä kertaa ollut yhteydessä jumissa oleviin asukkaisiin.

Mainion Vireen mukaan hissi yritetään saadaan kuntoon ensi maanantaina. Jos näin tapahtuukin, senioritalon asukkaat ovat tuolloin olleet jumissa omissa asunnoissaan yhdeksän päivää.




Lue myös:

    Uusimmat