Senaattorista vihdoin presidentti

(Kuva: EPA/ALEX WONG)

Valitaan Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi sitten demokraattipuolueen ehdokas Barack Obama tai republikaanien John McCain, nousee presidentti tehtäväänsä senaatista. Ex-senaattoria ei olla nähty Valkoisen talon isäntänä aikoihin, sillä edellinen senaattorina vaikuttanut Yhdysvaltain presidentti oli Richard Nixon. Hän erosi presidentinvirasta yli 34 vuotta sitten.

Nixonin ajan jälkeisissä vaaleissa tausta senaattorina tuntuu olleen pikemminkin rasite kuin hyve, ainakin demokraateille. Walter Mondale vuonna 1984, Al Gore vuonna 2000 ja John Kerry vuonna 2004, hävisivät vaalit. Kaikilla kolmella oli kokemusta senaatista, jonka lisäksi Mondale ja Gore olivat toimineet myös varapresidentteinä. Lisäksi republikaanien senaattori Bob Dole hävisi vaalit vuonna 1996.

Mitä senaattori tekee?

Capitol, Washington D.C.

Yhdysvaltain kongressi muodostuu edustajainhuoneesta ja senaatista, jotka ovat yhdenvertaisia kamareita. Kahden vuoden välein valittava edustajainhuone on tarkoitettu antamaan kuva kansalaisten senhetkisistä mielipiteistä, kun taas hitaammin muuttuva senaatti on tarkoitettu pohdiskelevammaksi kamariksi.

Senaatti vahvistaa tietyt presidentin tekemät nimitykset korkea-arvoisiin virkoihin ja liittovaltion oikeusistuimiin. Se myös vahvistaa kansainväliset sopimukset. Senaattoreita valitaan vaaleilla kaksi jokaisesta osavaltiosta kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Senaatissa on näin ollen sata jäsentä.

Kuvernöörit vahvoilla vaaleissa

Viime vuosikymmenten vaalitulosten valossa äänestäjät valitsevat mielellään Valkoiseen taloon ehdokkaan, joka on toiminut kuvernöörinä. Yhdysvaltain nykyinen presidentti, George W.Bush johti Teksasin osavaltiota vuosina 1995-2000 ja hänen edeltäjänsä Bill Clinton oli Arkansasin kuvernöörinä kahteen otteeseen (1979-81 ja 1983-92) ennen valintaansa presidentiksi. Isä-Bush (George H., presidenttinä 1989-92) ei ole toiminut minkään osavaltion nokkamiehenä, mutta hänen edeltäjänsä Ronald Reagan (presidenttinä 1981-1989) ja Jimmy Carter (presidenttinä 1977-1981) olivat kuvernöörejä ennen presidenttiyttään.

Ainoa kuvernööri, joka on mukana vuoden 2008 vaalitaistelussa on McCainin varapresidenttiehdokas Sarah Palin. Hän toimii Alaskan osvaltion kuvernöörinä.

(MTV3-Wikipedia)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat