Sementtiyritysten osakkeet nousuun Aasian katastrofin jälkeen

Yllättäen myös esimerkiksi nuudeleita valmistavien yritysten osakekurssi on kääntynyt nousuun hyökyaaltokatastrofin jälkeen.

Aasia koetullut hyökyaalto on nostanut rajusti sementinvalmistajien ja suunnittelutoimistojen osakkeiden hintoja Aasian pörsseissä, vaikka turismiin liittyvien yritysten osakkeiden hinnat ovat laskeneet. Yllättäen myös esimerkiksi nuudeleita valmistavien yritysten osakkeiden hinnat ovat kallistuneet selvästi. Elintarvikeyritysten kurssit ovat nousseet, koska sijoittajat uskovat jättimäisten kansainvälisten lahjoitusten tukevan niiden myyntiä.

Osa analyytikoista katsoo markkinoiden reagoineen liian voimallisesti, sillä suurimman osan rakennustöistäkin uskotaan menevän lopulta paikallisille yrityksille. Osa katsoo, ettei sementtiäkään tarvita niin paljon kuin ensiarvioissa on laskettu, koska Thaimaan turistialueilla suositaan pieniä hotelleita ja bungaloweja eikä niihin tarvita samanlaisia määriä sementtiä kuin suuriin hotelleihin.

Myöskään nuudeleita valmistavien yritysten kurssin nousun ei uskota olevan kestävällä pohjalla, koska esimerkiksi YK:n lastenavun järjestö Unicef ei normaalisti jaa nuudeleita. Niiden ravintoarvo on heikko ja yleensä Unicef turvautuu avustusohjelmissaan Norjassa valmistettaviin proteiinipitoisiin kekseihin.

Esimerkiksi japanilaisen insinööritoimistoryppään Nippon Koein osake kallistui lähes 20 prosenttia Jakartassa eilen pidetyn avustuskokouksen jälkeen.

(MTV3-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat