Selvitysryhmä: Enemmän maistereita ja vähemmän tradenomeja

Selvitysryhmä ehdottaa, että tradenomien koulutuspaikkoja vähennettäisiin parillasadalla. Kauppatieteen maistereita ryhmä suosittelee lisättäväksi parin prosentin vuosivauhdilla.

Yliopistoista halutaan saada ulos nykyistä enemmän kauppatieteiden maistereita.

Uusille korkeakouluille ei kuitenkaan pidä antaa oikeutta myöntää tutkintoja, toteaa opetusministeri Sari Sarkomaalle (kok.) raporttinsa luovuttanut korkeakoulutuksen liiketoimintaosaamisen selvitysryhmä.

- Kasvu pitää keskittää vahvoihin yksikköihin, toteaa ryhmän puheenjohtaja Kari Neilimo.

Kauppatieteen maistereiden koulutusmäärää ryhmä suosittelee lisättäväksi parin prosentin vuositahtia.

Hienosäätöä tradenomimäärään

Tradenomien koulutukseen ryhmä ehdottaa parinsadan paikan vähentämistä. Samalla töissä jo pätevöityneiden tradenomien AMK-jatkotutkintojen määrää pitäisi lisätä. Suurempaan aloituspaikkojen karsimiseen ei ryhmän mukaan ole tarvetta.

- Pitää katsoa tulevaisuuteen. Meidän selkeä käsityksemme on, että tällä muutoksella turvataan yritysten ja yhteiskunnan tarvitsema osaaminen, Neilimo arvioi.

Työryhmä totesi, että tradenomit työllistyvät tutkimusten mukaan hyvin. Kaikkien ensimmäinen työpaikka ei vastaa koulutusta, mutta seuraavat työpaikat ovat jo alan töitä.

Korkeakoulutettujen talousammattilaisten tarve kasvaa ryhmän mukaan tulevaisuudessa. Vuosittain Suomessa noin 3200 opiskelijaa aloittaa alan opinnot yliopistoissa ja 4800 ammattikorkeakouluissa.

Lisää opettajia ja kansainvälisyyttä

Koulutuksen käytännön ongelmista ryhmä puuttui opettajien määrään. Opettajien lukumäärä pitäisi nostaa yhteen 16:ta oppilasta kohti.

- Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen voimavarat on sellainen asia, johon täytyy panostaa, Sarkomaa arvioi.

Työryhmä haluaisi myös liiketoiminnan opettajien liikkuvan enemmän. Neilimon mukaan tämä olisi kansainvälisellä alalla erityisen tärkeää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat