Selvitysmies: Ruotsin laskettava alkoholiveroa pikaisesti

Ruotsin valtion on arvioitu menettävän tänä vuonna yli 41 miljoonan euron arvosta verotuloja, koska Systembolagetin myynti on supistunut ruotsalaisten tuodessa alkoholia yhä enemmän ulkomailta.

Ruotsin on laskettava alkoholin verotusta mahdollisimman pian, sanoo hallituksen alkoholipoliittinen selvitysmies Kent Härstedt Dagens Nyheter -lehdessä.

Härstedt esittelee muistionsa vasta muutaman viikon kuluttua, mutta hänen mukaansa jo nyt on selvää, ettei Ruotsi voi millään väistää paineita alkoholijuomien hintojen alentamiseksi.

Ruotsin valtion on arvioitu menettävän tänä vuonna jopa 380 miljoonan kruunun (yli 41 miljoonan euron) arvosta verotuloja, koska Systembolagetin myynti on supistunut ruotsalaisten tuodessa juomansa yhä enemmän ulkomailta.

Härstedt ei perustele suositustaan verojen laskemiseksi kuitenkaan ensi sijassa valtion tulojen turvaamisella, vaan mahdollisuudella säilyttää Systembolagetin monopoliasema ja siten ne harvat alkoholipoliittisen ohjauskeinot joita on vielä jäljellä.

- Muutokset ympärillämme pakottavat meidät siirtymään alkoholipolitiikkaan, joka toimii huonommin kuin se joka meillä on ollut aiemmin, Härstedt sanoo Dagens Nyheter -lehdessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat