Selvitys: Suomalaisten vaateyritysten vastuullisuus puutteellista

Palkka ei riitä elämiseen 2:03

Suurimmat suomalaiset vaateyritykset kokevat vastuullisuuden aiempaa tärkeämmäksi, ilmenee Eettisen kaupan puolesta -yhdistyksen laatimasta selvityksestä.

Ihmisoikeuksien puolustaminen ei kuitenkaan ole lyönyt läpi, sillä yksikään tutkituista yrityksistä ei ole sitoutunut elämiseen riittävien palkkojen maksuun tavarantoimittajiensa tehtailla riskimaissa kuten Kiinassa ja Intiassa.

Selvitys koski Keskoa, SOK:ta, Stockmannia, Marimekkoa, L-Fashionia, Nansoa, Reimaa Texmodaa ja Halosta.

Valtaosa suomalaisten vaatteista valmistetaan Aasiassa. Tullin mukaan Kiinan osuus oli viime vuonna lähes puolet ja muun Aasian neljännes. Loput vaatteista tulee Euroopasta, mutta Euroopassakin on riskimaita kuten Venäjä, Romania ja Ukraina.

Riskimaiden tehtaissa työolot ovat usein kurjia ja palkat riittämättömiä.

Raportin mukaan useimmat suomalaisyritykset ovat järjestäneet tehdastarkastuksensa yritysten oman vastuujärjestelmän BSCI:n kautta. Jotkut yrityksistä tekevät myös itse tarkastuksia ja parhaimmilla on toimintaohjeet muun muassa lapsityön varalta.

Eettisen kaupan puolesta -yhdistys ei kuitenkaan pidä BSCI-järjestelmää riittävänä. Yhdistys vaatii yrityksiä sitoutumaan tiukempiin YK:n periaatteisiin. 

Lue myös:

    Uusimmat