Selvitys: Moni vammaisten hoitaja kokee väkivaltaa

Moni vammaispalveluissa työskentelevistä on kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa työssään viimeisimmän vuoden aikana, ilmenee Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin selvityksestä.  

Kyselyn mukaan kokemuksia on lähes kolmella neljästä vammaispalveluissa työskentelevästä lähi- ja perushoitajasta. Kaksi viidestä vastaajasta arvioi, että henkilökuntaa on liian vähän.  

SuPer katsoo, että henkilökunnan riittämättömyys on riski väkivallan esiintymiselle. Järjestö haluaa, että henkilömitoituksen toteutumista valvottaisiin nykyistä paremmin ja tarvittaessa henkilöstömäärästä säädettäisiin vähintään asetuksella.

Lisäksi vammaispalveluissa tulisi SuPerin mielestä välttää työskentelyä yksin. Huomiota pitäisi kiinnittää myös väkivallan ennaltaehkäisyyn.  

Kyselyyn vastasi viime keväänä noin 700 vammaispalvelutyön eri tehtävissä olevaa jäsentä. 

Lue myös:

    Uusimmat