Selvitys: Matkapuhelinten käyttö ei ole lisännyt liikennekuolemia

Matkapuhelinten käyttö moottoriliikenteessä ei ole kasvattanut kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia. Liikennevahinkojen tutkijalautakuntien mukaan matkapuhelimen käyttö oli riskitekijänä yhdeksässä onnettomuudessa 751:stä kuolemaan johtaneesta liikennetapaturmasta vuosina 1996-98. Raportin laatinut tutkija Arja Holopainen kuitenkin huomauttaa, että matkapuhelin vähentää kuljettajan tarkkaavuutta liikenteessä.

Matkapuhelin ei ole sanottavasti lisännyt liikennekuolemia

-Selitys onnettomuusmäärän pienuuteen voi olla se, että kuljettajat ovat tiedostaneet puhelimen käytön riskit säätelemällä etäisyyttä ja ajonopeutta, Holopainen sanoo. Matkapuhelinten lukumäärä kolminkertaistui tutkittavana ajanjaksona 1996-98.

Edellisellä kolmivuotiskaudella tutkittuja onnettomuuksia oli 780, ja niistä kännykkä oli riskitekijänä kymmenessä tapauksessa. Ratkaisevana tekijänä matkapuhelimen käyttö oli kaikkiaan 0,5 prosentissa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista.

Kännykkä silti riski

Kännykkä-kuolonkolareista 80 prosenttia aiheutuu ajautumisesta ojaan ja vastaantulijan kaistalle. Tyypillistä kännykkäonnettomuuksille ovat myös riskikuljettajien otteet, kuten ylinopeus, piittaamattomuus turvavöistä sekä alkoholi. Arja Holopaisen mukaan kännykän aiheuttamia onnettomuuksia on hankala mitata muutoin kuin kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Matkapuhelimeen puhumisen aiheuttamista peltikolareista ei ole edes saatavilla tilastoja.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat