Selvitys: Kaupat siirtävät riskiä tuottajille

Vihannesten viljelijät ja muut alkutuottajat ovat heikoilla suhteessa vähittäiskauppoihin ja teollisuuteen, arvioi Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Ostajat saattavat esimerkiksi muuttaa sopimusehtoja yksipuolisesti tai ilmoittaa hinnan vasta kun tuotteet on myyty.

Selvityksessä tarkasteltiin alkutuotantoa, kuten vihannesten viljelyä, lihantuotantoa ja kalankasvatusta.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan kaupat pyrkivät siirtämään tuottajille riskiä myymättä jääneistä tuotteista. Kilpailun kannalta ongelmallisia ovat myös tilanteet, joissa tuottajaa kielletään myymästä tuotteitaan yksittäisille kauppiaille ohi keskusliikkeen tai vaaditaan heitä myymään tuotteitaan vain yhdelle ostajalle.

Kyselyyn vastanneet alkutuottajat valittivat myös sääntelyä. Heidän mielestään Suomessa sovelletaan joitakin EU-direktiivejä tiukemmin kuin mitä minimivaatimukset edellyttävät. Toinen ongelma on, että joitakin sääntöjä sovelletaan eri tavoilla eri puolilla maata.

Selvitys on jatkoa viime vuonna tehdylle, jossa tutkittiin päivittäistavarakaupan ja elintarviketeollisuuden välisiä suhteita.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat