Selvitys: Joka neljättä lähestymiskieltoa rikotaan

Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen selvityksen mukaan joka neljättä lähestymiskieltoa rikotaan. Poliisilaitos kävi läpi lähes seitsemänkymmentä tämän vuoden tammikuussa voimassa ollutta lähestymiskieltoa, joista 18:aa oli rikottu.

Kiellon rikkominen ei aina tarkoita sitä, että se olisi tehoton. Vain neljä lähestymiskiellon suojaamaa ihmistä piti kieltoa tehottomana.

Tavallisimmin kieltoja rikottiin soittamalla tai tekstiviestillä. Tutkituissa tapauksissa rikkoja lähestyi kohdettaan yhdestä kuuteen kertaa.

Rikoskomisario Markku Tuomisen mukaan joukossa oli vain yksi tapaus, jossa rikkoja uhkasi tunkeutua lähestymiskiellolla suojatun kotiin. Tässäkin tapauksessa suuremmilta ikävyyksiltä vältyttiin, kun poliisi sai asiasta ajoissa tiedon.

Kieltoa vahdittava itse

Tuomisen mukaan tutkimukseen innoitti Sellon ampumistapauksen jälkeinen uutisointi. Ampuja oli määrätty lähestymiskieltoon muun muassa yhtä uhriaan kohtaan. Mediassa ihmeteltiin tuolloin sitä, että suojatun on poliisin mukaan valvottava kiellon toteutumista itse.

Tuominen sanoo, ettei monista rikkomistapauksista edes voi tulla muille tietoa. Ei myöskään ole olemassa kontrollikoneistoa, joka pystyisi valvomaan tämäntapaisia asioita tehokkaasti.

- On myös ihmetelty, eivätkö suojatut itse reagoi kiellon rikkomisiin, mutta kyllä he reagoivat, sanoo Tuominen.

Hän toteaa, että luvattomat yhteydenotot loppuvat useimmiten viimeistään silloin, kun niistä on annettu muutaman kerran sakkoja. Lähestymiskiellolla suojatut pyrkivät välttämään epätoivottuja yhteydenottoja myös vaihtamalla yhteystietojaan.

Lähestymiskieltojen rikkomisten taustalla havaittiin parisuhteen loppumisia, huoltajuusriitoja, päihderiippuvuutta ja mielenterveyden ongelmia. Useimmat lähestymiskiellon saaneet olivat miehiä, joukossa oli vain seitsemän naista.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat