Selvitys: EU:n laajentuminen kiristää verokilpailua

Valtiovarainministeriön selvityksessä ennakoidaan, että EU:n laajentuminen kiristää jäsenmaiden välistä verokilpailua. Suomessa kilpailun kiristyminen laskee alkoholin ja tupakan verotusta.

EU:n laajentuminen kymmenellä uudella maalla lisää väistämättä verokilpailua unionissa, todetaan valtiovarainministeriön teettämässä selvityksessä. Verokilpailu vaikuttaa sekä välillisesti että välittömästi Suomen ratkaisuihin. Välitön vaikutus osuu alkoholi- ja tupakkaveroon. Rauno Niinimäen johtama työryhmä arvioi, että Suomi joutuu veropohjan turvaamiseksi alentamaan verotusta niin, että tuotteiden kuluttajahinnat laskevat lähemmäksi muiden jäsenmaiden hintatasoa.

Myös yhtiö- ja pääomaverotuksen alalla kilpailu kiristyy. Yhtiöverokannat ovat monissa tulevissa jäsenmaissa alhaisempia kuin nykyisissä jäsenmaissa. Pääomatulojen osalta verokilpailu on vähäisempää, mutta valtioiden liikkumatila niiden verottamisessa supistuu. Sama koskee myös henkilöverotusta. Myös arvonlisäverotuksen osalta verokilpailu jää vähäisemmäksi.

Työryhmä selvitti verojärjestelmien lisäksi myös hakijamaiden julkisten sektorien menopaineita, rahoitussektoria, ulkomaisia sijoituksia, talouden kehitystä ja hakijoiden mahdollisuuksia liittyä euroalueeseen. Työryhmä arvioi, että hakijamailla on edellytykset nopeampaan talouskasvuun kuin vanhoilla jäsenmailla. Kasvun edellytyksiä kuitenkin heikentävät monissa hakijamaissa väestön ja työvoiman kehitystrendit.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat