Selonteon uusi linjaus: Suomi toivoo Naton apua kriisissä

Uunituore puolustusselonteko ei muuta Suomen Nato-linjausta, mutta se kertoo aiempaa selvemmin, mihin Nato-yhteistyöllä tähdätään.

Toisin kuin edellisessä, vuoden 2009 selonteossa, uudessa selonteossa Nato-yhteistyölle on varattu oma vajaan sivun mittainen jakso otsikolla "Yhteistyö Naton kanssa".

Tässä jaksossa kerrotaan, että Suomi vastedeskin kehittää laaja-alaista yhteistyötä sotilasliiton kanssa.

"Suomi osallistuu aktiivisesti Naton kumppanuuspolitiikan kehittämiseen. Suomi kannattaa yhteistyön kehittämistä joustavissa kokoonpanoissa, jotka määräytyvät aihekohtaisesti. Kriisinhallinta ja suorituskyky-yhteistyö ovat Suomen Nato-kumppanuuden ytimessä. Suomi osallistuu jatkossakin harkintansa mukaan Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin."

Lisäksi mainitaan Suomen halu osallistua kriisinhallintaoperaatioihin, olipa kyseessä Naton, EU:n tai YK:n johtama operaatio.

Uutta edelliseen selontekoon verrattuna on kuitenkin jakson viimeinen virke.

"Sotilaallisen yhteistoimintakyvyn kehittäminen myös parantaa teknisiä valmiuksia ottaa kansainvälistä apua vastaan kriisitilanteessa."

Ilkka Ahtiainen

Kirjoittaja on MTV3:n uutispäällikkö

Katso Vesa Kallionpään juttu (Seitsemän uutiset 20.12.2012)

Lue myös:

    Uusimmat