Sellutehtaiden vastustaja aloitti Argentiinan korkeimmassa ympäristövirassa

Sellutehtaiden kiivaana vastustajana tunnettu Romina Picolotti nimitettiin Argentiinna korkeimpaan ympäristövirkaan toissapäivänä. Hänen mukaan Uruguayn pitäisi määrätä Metsä-Botnian ja Encen sellutehtaille uusi sijaintipaikka.

Argentiinan korkeimman ympäristöviranomaisen Romina Picolottin mukaan ainoa ratkaisu sellutehdaskiistaan on Metsä-Botnian ja espanjalaisen Encen tehtaiden siirtäminen pois Fray Bentosista.

Virkaansa keskiviikkona nimitetty Picolotti totesi argentiinalaisille viestimille antamassaan ensimmäisessä haastattelussa, että Uruguayn pitäisi määrätä sellutehtaille uusi sijaintipaikka. Samalla Picolotti sanoi uskovansa vakaasti diplomaattiseen ratkaisuun kiistassa.

- Tärkeintä on nyt käynnistää uudet diplomaattitason neuvottelut Uruguayn kanssa, totesi Picolotti.

Hänen mukaansa Argentiina odottaa myös Haagin kansainvälisen tuomioistuimen päättävän tehtaiden rakennustöiden tilapäisestä keskeyttämisestä.

Sellutehtaiden kiivaana vastustajana tunnettu Romina Picolotti edusti Haagissa Argentiinaa asiantuntijaryhmän jäsenenä. Picolotti muistutti myös Maailmanpankin vastuusta sellutehdaskiistassa:

- Maailmanpankki on aktiivisesti edistänyt metsänistutuksia alueella, jonne Metsä-Botnia ja Ence rakentavat tehtaitaan, ja siksi sen pitäisi varmistaa että Uruguay kykenee todella valvomaan tehtaiden toimintaa, totesi Picolotti.

Hän viittasi myös mahdollisiin sellutehdashankkeisiin argentiinalaisissa Misionesin ja Corrientesin maakunnissa. Kuvernöörit joutuvat maksamaan "kovan poliittisen hinnan", jos he eivät vaadi yrityksiltä tiukkojen ympäristönormien noudattamista, jyrisi Picolotti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat