Sellutehtaan johtomiehille sakot työturvallisuusrikoksesta

Joensuun käräjäoikeus on tuominnut Uimaharjun sellutehtaan kaksi johtajaa ja työnjohtajan sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta.

Neljä tehtaan selluvarastolla työskennellyttä työntekijää altistui ilmaan päässeelle erittäin myrkylliselle rikkivedylle, kun toinen tehtaan kuitulinjoista oli seisokissa tammikuussa 2007. Työntekijöistä kaksi sai vakavampia vammoja ja joutui pitkälle sairauslomalle.

Onnettomuus syntyi poikkeuksellisessa tuotantotilanteessa, kun jäteviemäriin ylikaatotilanteessa laskettu ja hapansuolalla neutraloitu lipeä reagoi emäksisen jäteveden kanssa. Syntynyt rikkivety kulkeutui selluvarastolle viemärin jatkeena olevasta avo-ojasta, jota ei ollut tuolloin vielä katettu.

Vastaajat kiistivät syytteet.

Oikeus katsoi, että yhtiön toimitusjohtaja, tehtaan tuotantopäällikkö ja työnjohtaja rikkoivat huolimattomuuttaan työturvallisuusmääräyksiä. Oikeus piti kuitenkin kahden johtajan laiminlyöntiä sen verran vähäisenä, ettei Enocell Oy:tä tuomittu yhteisösakkoon. Oikeus otti huomioon myös sen, että onnettomuuden jälkeen ongelmia aiheuttanut avo-oja katettiin osittain. Selluvarastolle hankittiin myös hälyttimiä ja kannettavia mittareita.

Miehille määrättiin työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksista 10-15 päiväsakkoa, mistä kertyy maksettavaa 370-1635 euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat