"Selkeä sanoma": Tuore kuukausiennuste kertoo oleellisen tulevasta käänteestä – hallaa tällä viikolla jo etelässä

Syyskuun kuukausiennuste lupaa viileää – loppuviikolla etelässäkin jäädään alle 15 asteen 4:15
Yöpakkaset ja ensilumi ova mahdollisia. Katso tuore kuukausiennuste tästä.

Viime viikonlopun jälkeen helteet vaihtuivat viileyteen. Syyskuun alkaessa kesäsäät näyttävät jäävän taakse.

Se oli siinä. Näin ajatteli moni, kun arki jatkui maanantaina lämpimän kesäviikonlopun päätteeksi viileämmissä merkeissä.

Kokonaan lämpö ei toki karannut. Pian se kuitenkin tapahtuu, sillä tiistai on mahdollisesti kesäkauden viimeinen päivä, kun etelässä hivotaan pariakymmentä astetta.

– Kyllä tuossa kuukausiennusteessa on selkeä sanoma, eli kesä ei enää palaa. Pikkuhiljaa aletaan asennoitua siihen, että syksyä kohti mennään, meteorologi Markus Mäntykannas sanoo MTV Uutiset Livessä.

Yöpakkasta ja ensilumi

Jo kuluvan viikon aikana pohjoisessa voidaan nähdä yöpakkasia ja etelässäkin hallaa. Hallalla tarkoitetaan, että maan pinnassa on pakkasta. Yöpakkasella taas sitä, että pakkasta on kahden metrin korkeudella.

Mäntykannaksen mukaan pohjoisessa voidaan nähdä jopa ensilumi syyskuun aikana.

– Selkeä käänne näistä elokuun lopun helteistä kohti syksyisempää säätä.


Lue myös:

    Uusimmat