Selkävaivat tuttuja suomalaisille

Selkäkivut johtuvat yleensä kudosten, etenkin välilevyjen, rappeutumisesta. Tyypillisiä vaivoja ovat venähdykset ja noidannuolet.

Jopa neljä viidestä suomalaisesta kärsii jossakin elämänsä vaiheessa niin voimakkaasta selkäkivusta, että se aiheuttaa tilapäisen työkyvyttömyyden tai haittaa muuten elämää. Selkävaivat ovat yleensä seurausta vähäisestä liikunnasta ja heikosta lihaskunnosta. Selkäkivuista kärsivät kaikki ikäryhmät, myös lapset.

Useimmiten selkäkipu kestää vain lyhyen aikaa. Tällaisia vaivoja ovat esimerkiksi noidannuoli tai venähdykset.

- Kipu voi olla kova, mutta se on sillä tavalla hyvälaatuinen, että se paranee ilman erityisiä hoitokeinoja alle viikossa, kuvailee Suomen Selkäliiton puheenjohtaja, dosentti Kalevi Österman.

Aiemmin potilas komennettiin vuodelepoon ja liikkuminen kiellettiin. Nykyään sen sijaan pidetään tärkeänä, että potilas on mahdollisimman paljon liikkeellä. Etenkin vatsan ja vartalon tukilihakset ovat tärkeitä selkäkipujen ehkäisyssä.

- Ihan yksinkertaiset liikuntamuodot kuten käveleminen, miksei juoksukin, pyöräily, uiminen, hiihtäminen, nämä ovat niitä perusliikuntatapoja, Österman luettelee.

Jos tauti pitkittyy tai uhkaa aiheuttaa hermovaurioita, niin paranemista voidaan nopeuttaa leikkauksella. Österman kertoo, että selän hoitaminen leikkaamalla on yleistynyt. Osin syynä on leikkaushoitojen keveneminen, sillä potilas pääsee entistä nopeammin jalkeille.

Hoitojen yhdistäminen järkevää

Fysiatrian erikoislääkäri Eero Penttinen Tampereen Fysiatripalvelusta suosittelee, että selkäkipujen hoidossa yhdisteltäisiin eri hoitomuotoja. Lisäksi ne tulisi ajoittaa oikein.

- Jos on oikein kipeäselkäinen, niin alussahan tarvitaan tällaista kipuhoitoa, rentouttavaa käsittelyä, lääkitystä ja varovaista hierontaa. Sitten kun akuuttivaihe on ohitse, niin siirrytään yhä enemmän aktiiviseen harjoitteluun, Penttinen sanoo.

Selän toimivuutta parantavan harjoittelun merkitystä korostaa se, että selkäkipu uusiutuu usein jo seuraavan vuoden aikana. Penttisen mielestä harjoittelua tarvittaisiin paljon nykyistä pidempään, mieluummin harvakseltaan vaikka vuoden ajan.

Selkäasioita käsiteltiin viikonloppuna Terveys- ja Kauneusmessujen yhteydessä järjestetyillä Selkäpäivillä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat