Selin kieltäytyi SAK-kisasta

Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin ei lähde kisaamaan SAK:n puheenjohtajuudesta.

Selin sanoo pettyneensä SAK:n sisäiseen kehitykseen ja liittojen keskinäisen kunnioituksen ja yhteistyön puutteeseen.

Selinin mukaan hän ei halua olla osana toimintaa, jolla mahdollisesti kaivetaan kuilua keskusjärjestön sektoreiden kesken. Hän sanoo toivovansa, että uusia ehdokkaita vielä ilmaantuu ja Pamin valtuutetut voivat löytää yhden yhteisen ehdokkaan, jonka taakse liitto asettuu.

Selin arvioi myös, että SAK:n tulevalla puheenjohtajalla tulee olemaan "kovasti haastetta saada järjestön sisäinen yhteistyö ja luottamus uudelle tasolle".

Selinin ilmoituksen jälkeen SAK:n puheenjohtajuutta tavoittelee toistaiseksi vain yksi ehdokas, liittosihteeri Petri Vanhala Paperiliitosta. SAK:n johtaja Lauri Lyly kertoo aikeistaan tämän kuun lopulla.

Paperiliiton Vanhala on toivonut kisaan mukaan useampia ehdokkaita. Vanhala on vahvoilla SAK:n nykyisen puheenjohtajan Lauri Ihalaisen seuraajaksi, koska kymmenen vaikutusvaltaista SAK:n teollisuus- ja kuljetusliittojen johtajaa ja toimihenkilöä pyysi Vanhalaa ehdolle viime kuussa.

Suurimman palkansaajakeskusjärjestön puheenjohtaja valitaan SAK:n valtuustossa 14. toukokuuta. Ehdokkaita on pyydetty ilmoittautumaan helmikuun aikana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat