Selänne: Vaikein aihe teki elokuvasta täysin rehellisen

Teemu Selänne halusi käsitellä elämäänsä avoimesti perjantaina ensi-iltansa saavassa Sel8nne-dokumenttielokuvassa. Yksi elokuvan aihepiireistä oli kuitenkin muita vaikeampi.

Sel8nne-dokumenttielokuva päästää katsojat kurkistamaan NHL-tähden upean uran lisäksi myös hänen henkilökohtaiseen elämään. Elokuvassa on mukana myös sellaisia läheisiä, joita ei muuten julkisuudessa ole nähty. Ääneen pääsevät niin Selänteen vaimo, lapset, pelikaverit ja vanhemmat kuin myös entinen kihlattu, pois julkisuudesta pysytellyt isoveli ja lapsuuden kaverit.

Selänne antoi Suomen medioille yleisen puhelinhaastattelun torstaina. Kiekkolegenda kertoi halunneensa tuoda elämäänsä avoimesti esiin elokuvassa.

– Halusimme ohjaaja JP Siilin kanssa, että elokuvasta tulee mahdollisimman rehellinen ja aito kuvaus elämästäni.

Elokuvassa läpikäydään myös kipeitä asioita, kuten vanhempien ero, viiltävä teinirakkaus, loukkaantuminen ja vakava kolari. Ääneen pääsee myös Teemun isoveli Panu, jonka riippuvuutta ja rankkaa elämää käsitellään elokuvassa avoimesti.

– Ehkä vaikeinta oli kuitenkin vanhemman veljeni ottaminen mukaan. Mietin sitä pitkään, että pitäisikö hänen näkyä elokuvassa. Ajattelin kuitenkin, että se olisi hyvä esimerkki ihmisille. Hänet oli pakko saada mukaan, jotta elokuvasta saatiin täysin rehellinen.

Elokuvassa Teemu kertoo veljen olleen perheen musta lammas, jonka tekemiset olivat varoittava esimerkki Teemulle ja hänen kaksoisveljelleen Paavolle. Teemu oli Panun tukena tämän vaikeina aikoina. Nyt veli on ollut jo pitkään kuivilla ja elokuvassa nähdään hänen vierailevan Selänteiden kotona Kaliforniassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat