Seksistä ei kysellä vanhemmilta

Nuorten tärkein tiedonlähde seksiin liittyvissä asioissa on internet, selviää nuortenlehti Suosikin kyselystä.

Seuraavaksi tärkeimpänä tiedonlähteenä nuoret pitävät kavereitaan. Terveydenhoitajalta tai omilta vanhemmilta seksiasioista ei kysellä.

Kyselyyn vastanneet nuoret pitävät seksitietämystään hyvänä ja antoivat sille arvosanan 8 asteikolla 4-10. Kavereiden tietämystä pidettiin ainoastaan tyydyttävänä.

Vanhempi pitää itseään seksitietäjänä

Suosikin kyselyyn vastasi myös vanhempia.

Päinvastoin kuin nuoret, vanhemmat nostivat itsensä nuorten tärkeimmäksi tietolähteeksi seksiasioissa. Vanhempien käsitysten mukaan nuoret hankkivat tietoa seksistä myös netistä ja kavereiltaan. Lisäksi vanhemmat pitivät nuorten seksitietämystä alhaisempana kuin nuoret itse.

Vanhemmat kertoivat hankkineensa nuoruudessaan sukupuolielämään liittyviä tietoja aikakauslehdistä ja ystäviltään.

Kyselyyn vastasi netin kautta 750 nuorta ja vanhempaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat