Seksikolumni: Tämä arkinen virhe voi pilata seksielämäsi

Pienellä, arkisella asialla voi tehdä yllättävän paljon oman seksielämänsä kukoistuksen eteen.

MTV Lifestylen tuoreessa artikkelissa todettiin, että kumppaneiden yhteinen nukkumisrytmi vaikuttaa siihen, kuinka paljon seksiä harrastetaan. Artikkelin mukaan sillä, että pariskunta on oikeasti lähellä toisiaan fyysisesti, on vaikutus siihen, kuinka paljon seksiä harrastetaan. Olen huomannut, että tämä pitää todellakin paikkansa, sillä havahduin vastikään siihen, että seksielämäni on kutistunut lyhyessä ajassa – ja syy tähän on mieheni uusi työpaikka ja uusi unirytmi.

Itse olen aikainen lintu ja herään arkiaamuisin jo viiden jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että menen nukkumaan tavallisesti jo yhdeksän jälkeen illalla. Vuosikausia kumppanillani on ollut sama tapa, sillä hänkin on aloittanut työt jo kukonlaulun aikaan. Seksiä on siksi tullut harrastettua 3–5 kertaa viikossa aina ennen nukkumaanmenoa.

Asiaan on kuitenkin tullut merkittävä muutos. Nykyään mieheni kukkuu illalla aina pari tuntia minua pidempää ja seksielämämme on kärsinyt tästä merkittävästi. Harrastamme seksiä enää noin kerran viikossa.

Päätin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa asian puheeksi kotona. Tämä muutos arkirutiineissamme on selvästi muistutus siitä, että seksielämänkin eteen saattaa joutua tekemään töitä, jos sen mielii pitää virkeänä. 

Suosittelen, että jokainen pysähtyy joskus ja miettii, pystyisikö omilla, arkisilla valinnoillaan tuomaan vähän enemmän seksiä omaan elämäänsä. Haluan itse uskoa vakaasti siihen, että ottamalla asian puheeksi voimme kumppanini kanssa järjestää seksisessiomme uudella tavalla – tai hän joutuu palaamaan vanhaan työhönsä.

Lue myös:

    Uusimmat