Sekopäinen paikallisottelu Lontoossa! Tottenham suli toisella puoliajalla 3–0-johdosta – lisäajalla nähtiin yksi kauden komeimmista maaleista

Tottenhamin ja West Hamin välinen Lontoon paikallisottelu vaikutti jo ratkenneelta ensimmäisen puoliajan jälkeen. Tottenham johti tauolla ottelua 3–0, mutta taipui lopulta 3–3-tasapeliin.

Sekopäisen lopun kruunasi West Hamin Manuel Lanzinin unelmatykitys noin 25 metristä. Irtopallo napsahti täydellisesti argentiinalaisen jalkaan lisäajalla ja seilasi vastustamattomasti oikeaan yläkulmaan ohi voimattoman Spurs-vahdin Hugo Llorisin.

Tottenham oli aloittanut ottelun satumaisesti, sillä se johti Heung-min Sonin yhdellä ja Harry Kanen kahdella maalilla ottelua 3–0 jo runsaan 16 minuutin jälkeen.

Toisen puoliajan romahdus alkoi 82. minuutilla osuneen Fabian Balbuenan 1–3-kavennuksesta. Kolme minuuttia myöhemmin Tottenhamin puolustaja Davinson Sanchez sohi pallon omaan maaliin.

Ennen otteen täydellistä kirpoamista Gareth Bale saapui kentälle vaihdosta 72. minuutilla ja pelasi ensimmäiset minuuttinsa Tottenhamin nutussa seitsemään vuoteen. Walesilainen palasi seuraan Real Madridista.

Balen paluuta siis varjosti kolme takaiskumaalia, joista Lanzinin ohjus ryösti Spursilta kaksi pistettä lisäajalla.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja