Sekavampi kuin ämpärijono Tokmannilla – Yhdysvaltojen Iowa äänestää esivaalissa perin hämmentävällä tavalla

7:05
Uutisaamussa keskusteltiin Iowassa alkavista massiivisista piirivaaleista.

Yhdysvaltojen Iowan osavaltiossa äänestetään tänään massiivisissa piirivaaleissa. Demokraattipuolueen jäsenet kokoontuvat noin 1 700 äänestyspaikkaan, jossa äänestyslipukkeen täyttämisen sijaan jonotetaan kahdessa erässä.

Yhdysvaltalaisissa vaaleissa äänestetään yleensä melko lailla samalla tavalla kuin Suomessa. Äänestäjä valitsee listalta ehdokkaan, menee äänestyskoppiin ja antaa äänensä valitsemalleen ehdokkaalle joko äänestyslipulla tai äänestyskoneella.

Suomen aikaa ensi yönä käytävissä Iowan osavaltion esivaaleissa demokraattipuolueen jäsenet sen sijaan äänestävät ehdokkaitaan toisin.

Sekin tapa voi kyllä olla monelle suomalaiselle tuttu kauppojen ja kuntien ämpärimarkkinointitempauksista. Iowalaiset demokraatit nimittäin valitsevat ehdokkaansa jonottamalla.

Hirvittävä sirkus

Iowalaiset äänestävät samanlaisissa paikoissa kuin suomalaisetkin: koulujen liikuntasaleissa, kirjastoissa ja työväentaloissa. Fyysisiä äänestyspaikkoja on 1 678, minkä lisäksi Iowassa on noin 90 paikkaa, jossa piirivaaleihin (caucus) voi osallistua etänä.

Äänestyspaikoissa käydään kaksi kierrosta. Ensimmäinen kierros alkaa siten, että jokaisen mukana olevan 11 presidentinvaaliehdokkaan edustaja pitää avauspuheenvuoron. Sen tarkoituksena on houkutella äänestäjät kokoontumaan oman ehdokkaan luo.

Puheiden jälkeen äänestetään niin, että puolueen jäsenet kokoontuvat valitsemansa presidenttiehdokkaan edustajan luo. Samalla ehdokaskampanjoiden edustajat yrittävät houkutella mahdollisimman monia äänestäjiä omaan ryhmäänsä. Häly on aivan mieletön.

Toisen kierroksen sota

Kun äänestäjät ovat tehneet valintansa, aletaan laskea. Jos ehdokas on saanut vähintään 15 prosenttia äänistä, kyseisen ehdokkaan äänestäjät saavat halutessaan lähteä kotiin. He jättävät vaalilautakunnalle äänestyslipun valinnastaan, jotta vaalin tarkastuslaskenta olisi mahdollinen.

Sitten alkaa toinen äänestyskierros. 15 prosentin äänikynnyksen ylittäneet ehdokkaat saavat pitää äänensä. Äänikynnyksen alle jääneiden ehdokkaiden äänestäjät saavat valita uudelleen. He voivat antaa äänensä alkuperäiselle ehdokkaalleen, vaihtaa ehdokasta tai houkutella muiden äänikynnyksen alittaineiden ehdokkaitten äänestäjiä omaan ryhmäänsä.

Juuri toinen vaihe tekee Iowan esivaalista erityisen vaikeasti ennustettavan. Taitavat kannattajat voivat haalia lisä-ääniä ehdokkaalleen suostuttelemalla.

Lisäksi kampanjat voivat yrittää tehdä eräänlaisia vaaliliittoja toistensa kanssa. Tänä vuonna esimerkiksi Joe Bidenin ja Bernie Sandersin kampanjatiimit ovat lähestyneet alakynnessä olevan Andrew Yangin kampanjaa ja ehdottaneet, että Yangin kannattajat voisivat toisella kierroksella siirtyä heidän leireihinsä.

Järjestelmä suosii ehdokkaita, jotka ovat kampanjoissaan suosittuja kakkosvaihtoehtoja. Esimerkiksi senaattorit Bernie Sanders ja Elizabeth Warren ovat suosittuja kakkosvaihtoehtoja monen perässähiihtäjäehdokkaan äänestäjien joukossa.

Delegaatit jakoon

Kun hulina jokaisella noin 1 700 äänestyspaikalla on ohi, aletaan jakaa osavaltiokohtaisia delegaatteja. Demokraatit eivät nimittäin valitse presidenttiehdokkaakseen sitä, joka on saanut eniten ääniä, vaan hänet, joka on kerännyt osavaltioista eniten delegaatteja.

Iowasta on maanantaina saatavilla 41 delegaattia. Ne jaetaan kaikkien niiden ehdokkaiden kesken, jotka ovat saaneet vähintään 15 prosenttia osavaltion äänistä.

Tällä hetkellä esimerkiksi Fivethirtyeightin ennusteessa povataan, että Bernie Sanders ja Joe Biden saavat keskimäärin noin 13 delegaattia kumpikin. Pete Buttigiegille ennustetaan seitsemää, ja Elizabeth Warrenille kuutta delegaattia.

Teoriassa on mahdollista, että vain yksi ehdokas saa 15 prosenttia Iowan äänistä, ja loput jäävät äänikynnyksen alle. Tällöin yksi ehdokas saa kaikki osavaltion delegaatit.

Teoriassa on myös mahdollista, että kaikki ehdokkaat jäävät 15 prosentin äänikynnyksen alle. Silloin delegaatteja saavat kaikki ehdokkaat, jotka ovat saaneet vähintään puolet eniten ääniä saaneen ehdokkaan ääniosuudesta.

Tästä syystä Iowa on merkittävä

Jos katsotaan pelkkiä lukuja, Iowa ei ensivilkaisulla vaikuta merkittävältä esivaaliosavaltiolta. Vaikka yksi ehdokas saisi kaikki osavaltion 41 jaossa olevaa delegaattia, on ehdokkuuteen pitkä matka. Demokraattien ehdokkaaksi pääsee se henkilö, joka saa vähintään 1 990 äänestyksissä jaossa olevaa delegaattia.

Iowalla on kuitenkin kokoaan suurempi painoarvo. Se on ensimmäinen paikka, jossa ehdokkaiden kampanjoiden tehokkuus mitataan toden teolla. Gallupit ovat gallupeja, vaalit ovat jotain ihan muuta. Iowan voittaja saa kampanjalleen nostetta, joka voi viedä ehdokkaansa presidenttiyteen.

Historiallisessa mielessä Iowa on myös kokoaan suurempi. Tällä vuosituhannella kaikki demokraattipuolueen presidenttiehdokkaat ovat voittaneet Iowassa.

Kuuluisin esimerkki on kuitenkin vuodelta 1976, kun tuntemattomuudesta noussut altavastaaja, suurelle yleisölle tuntematon Jimmy Carter tuli ja voitti puolueensa ehdokkuuden. Lopulta Carter pääsi neljäksi vuodeksi Valkoiseen taloon.

Myös Iowan republikaanit äänestävät maanantaina piirivaalijärjestelmällä, joka tosin on hieman demokraatteja yksinkertaisempi. Republikaanit menevät paikalle, kuuntelevat puheita ja valitsevat istuvan presidentin Donald Trumpin osavaltionsa ehdokkaaksi. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja