Seitsemän siviiliä kuoli pommi-iskussa

Afganistanissa seitsemän siviiliä on kuollut linja-autoon tehdyssä pommi-iskussa. Viime aikoina Afganistanissa on nostanut päätään kapinallisuus, jonka kukistamiseen amerikkalaiset tähtäävät lähipäivinä julkistettavan strategian turvin.

Räjähdys tapahtui maan itäisissä osissa Khostin maakunnassa, missä on tapahtunut useita räjähdyksiä ja iskuja alkuvuoden aikana.

-Improvisoitu räjähde oli Afganistanin kansan vihollisten työtä, sanoo sisäministeriön tiedottaja Zemarai Bashary.

-Sen vuoksi seitsemän siviiliä, mukana naisia, kuoli ja yhdeksän ihmistä loukkaantui.

Erilaiset hyökkäykset ovat kevään tulleen saaneet ilmaa siipiensä alle. Sama on toistunut joka kevät Afganistanin kriisin pitkinä vuosina.

Afganistanissa eläteltiin toivoa, että kovan linjan talibaanien syrjäyttäminen lopettaisi alituisen sotimisen, jota on jatkunut kolme vuosikymmentä. Sinä aikana arviolta kahdeksaa miljoonaa afgaania on paennut maastaan ja miljoonia on loukkaantunut tai kuollut.

Talibaanien organisoima kapinallisuus on lähettänyt rauhan haaveet romukoppaan. Viime vuonna kapinallisten väkivallan teoissa kuoli lähes 2200 siviiliä, suurin osa heistä erilaisissa iskuissa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on suunnannut terrorin vastaisen sodan kärjen Irakista Afganistaniin ja määrännyt 17 000 amerikkalaissotilasta Afganistaniin. Entuudestaan siellä on yhteensä 75 000 amerikkalaista sekä Yhdysvaltain omissa operaatioissa että Nato-joukoissa. Presidentti Obaman odotetaan julkistavan Afganistan-strategiansa tämän kuun lopussa Alankomaissa pidettävässä Afganistania koskevassa kokouksessa.

Afganistanin presidentti Hamid Karzain on määrä osallistua kokoukseen kuten myös Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin ja YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin. Barack Obama on kertonut etukäteen, että hänen strategiansa on tarkemmin kohdennettu, kurinalaisempi ja perinpohjaisempi kuin edeltäjänsä terrorismin vastainen kampanja.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat