Seitsemän haavoittui ammuskelussa Washingtonin eläintarhassa

Washingtonin poliisi on järjestänyt tehoetsinnän löytääkseen ampujan, jonka tulituksessa haavoittui seitsemän nuorta. Yksi nuorista sai luodin päähänsä ja hänet on julistettu aivokuolleeksi. Muut kuusi uhria eivät ole hengenvaarassa, mutta kaksi on haavoittunut vakavasti. Kaikki uhrit ovat 11-16-vuotiaita.

Ammuskelu sattui eilisiltana Washingtonin eläintarhassa, missä oli meneillään perinteinen mustien perheiden pääsiäisen jälkeinen juhla. Poliisin mukaan nuoret olivat nahistelleet keskenään alueella pitkin päivää ja on mahdollista, että kyseessä oli jengien välinen kahakka. Poliisi uskoo, että ampujia oli vain yksi. On myös mahdollista, että ampuja oli eläintarhan ulkopuolella kadulla eikä alueen sisällä.

Mustien oikeuksia ajava kansalaisoikeusjärjestö NAACP on jo luvannut 25 000 dollarin palkkion tapauksen selvittämisestä, sillä järjestö haluaa ottaa tiukan linjan tämäntyyppisiin väkivaltaisuuksiin.

Washingtonin eläintarha on 111 vuotta vanha ja se on alueen uosituimpia turistinähtävyyksiä. Vuosittain siihen tutustuu noin 3 miljoonaa kävijää. Tarha sijaitsee erittäin rauhallisella keskustan alueella, ja siellä on tapahtunut vain harvoin väkivaltaisuuksia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat