Seinäjoen Tangomarkkinat alkavat

Tänään alkavat Seinäjoen Tangomarkkinat keräävät jälleen kymmeniä tuhansia suomalaisen musiikin ystäviä Seinäjoelle.

Tangomarkkinat alkavat tänään Seinäjoella. Seinäjoen Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Reijo Pitkäkoski odottaa kävijämääräksi aiempien vuosien tapaan noin 120 000-130 000 tangoajaa. Vähäisempikään määrä ei olisi Pitkäkosken mukaan katastrofi, sillä tapahtuman talous pysyy tasapainossa jo puolta pienemmällä väellä.

Tangomarkkinoiden budjetti on Pitkäkosken mukaan noin 2,3 miljoonaa euroa. Viisipäiväiset tangokarkelot käynnistyvät tänään avajaisilla ja uudella Golden Stars -laulukilpailulla. Päätapahtuma on kuitenkin yhä tangolaulukilpailu. Viime vuoden kuninkaalliset Johanna Pakonen ja Mikko Kilkkinen luovuttavat lauantai-iltana kruununsa uusille kuninkaallisille.

Tangomarkkinat kiinnostavat myös ulkomaisia viestimiä. Ruotsalaistoimittajien lisäksi paikalle on tulossa tiedotusvälineitä Espanjasta, Italiasta, Saksasta, Sloveniasta ja Venäjältä.

Tangomarkkinat ovat tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös kansainvälisen vedonlyönnin kohteena. Maailman suurin vedonlyöntiyritys Ladbrokes tuo lisäjännitystä tangomonarkki-mittelöön, sillä voittajista voi lyödä vetoa Internetissä. Naisten kilpailussa Johanna Piipponen on selvä ennakkosuosikki, miesten kilpailussa Kari Hirvonen, Rami Rafael ja Timo Turunen kamppailevat tasapäin voitosta

Tangomarkkinat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1985.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat