Sea Windin tulipalon syy yhä hämärän peitossa

Matkustajarahtialus Sea Windillä syttyneen tulipalon syy ei ole vielä selvinnyt. Onnettomuustutkintakeskuksen erikoistutkija merikapteeni Risto Repo kertoo, että julkisuudessa esiintyneille epäilyille haljenneesta polttoaineletkusta ei ole toistaiseksi löytynyt tukea.

Sea Windin pääkonehuoneessa syttyi toissa yönä tulipalo, kun alus oli Ahvenanmerellä matkalla Turusta Tukholmaan. Kaikki aluksella olleet 39 matkustajaa ja miehistön jäsentä selvisivät palosta ehjin nahoin.

Lautta saapui hinattuna Turkuun tänään kello 11 tienoilla. Onnettomuuden syytä ja tapahtumien kulkua alkoivat välittömästi selvittää tutkijat muun muassa Ruotsin Haverikommissionenista, Suomen Onnettomuustutkintakeskuksesta ja Merenkulkulaitoksesta.

Ensihavaintojen mukaan aluksen palo saatiin rajattua suhteellisen pienelle alueelle ja sammutettua nopeasti. Kaksi aluksen neljästä pääkoneesta vaurioitui. Lisäksi vahinkoja koitui jonkin verran ympäristölle.

Repo kehuu Sea Windin miehistön ja pelastushenkilöstön toimintaa.

- Kaikki näyttää menneen niin sanotusti "by the book". Minkäänlaista paniikkia ei syntynyt, ja tilanteessa toimittiin fiksusti ja rauhallisesti, mikä on sinänsä harvinaista.

Keväällä puutteita paloturvallisuudessa

Sea Windin paloturvallisuudessa havaittiin puutteita jo keväällä. Turun Sanomien mukaan katsastus viime huhtikuussa paljasti yhteensä 37 puutetta, joista kymmenen oli paloturvallisuudessa.

Vikaa oli muun muassa vedensuihkutusjärjestelmässä, polttoaineensyötön katkaisussa ja palo-ovissa. Katsastuksessa havaitut puutteet korjattiin, ja laiva jatkoi liikennöimistä.

Tallink Siljan tiedotuspäällikkö Luulea Lääne ei näe yhteyttä huhtikuun ongelmien ja eilisen tulipalon välillä.

- Koska viat korjattiin, ei niillä voi olla tekemistä asian kanssa.

Risto Revon mukaan mahdollisista kytköksistä on liian aikaista sanoa mitään.

- Asia ei ole tullut ainakaan vielä esiin.

Aluksen purku ja korjaaminen aloitetaan Turun satamassa, kun viranomaiset ovat antaneet siihen luvan. Korjaustöiden kesto ja kustannukset ovat vielä hämärän peitossa.

- Ei tämä ihan muutamaan päivään mihinkään purjehdi, Repo arvioi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat