Sdp vaatii uutta elvytyspakettia ja lanseerasi hokeman

Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaatii hallitukselta pika-aikataululla uutta elvytyspakettia, joka keskittyisi työttömyyden torjuntaan. Urpilaisen mukaan määrärahat tulisi kohdistaa erityisesti nuorisotyöttömyyden hoitoon.

- Meillä on se ongelma, että vaikka työttömyys lisääntyy, hallitus on vähentänyt työvoimapoliittisia määrärahoja, arvioi Urpilainen Sdp:n puheenjohtajapäivillä Hämeenlinnassa.

Urpilaisen mukaan työttömien määrän arvioidaan lisääntyvän 70 000:lla tänä vuonna.

Talouskriisi ja hallituspuolueiden rämpiminen eläke-ikäkiistassa ovat saaneet Sdp:n kannatuksen nousuun. Yleisökommentin mukaan Sdp:n kaksi parasta vaalityöntekijää ovatkin Matti Vanhanen (kesk.) ja Jyrki Katainen (kok.).

Urpilainen asetti Sdp:n tavoitteen seuraavissa eduskuntavaaleissa: puolue haluaa nousta takaisin maan suurimmaksi.

Hämeenlinnassa lanseerattiin myös kilpaileva iskulause kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen fantatista-hokemalle.

- Haluanko minä tänään toteuttaa säkenöivää sosiaalidemokratiaa, hehkutti Sdp:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsson.

Lue myös:

    Uusimmat