SDP pitänyt pintansa suurimpana

Kyselyn mukaan SDP on edelleen Suomen suurin puolue. Keskustan kannatus on pysynyt ennallaan ja kokoomuksen suosio on loivassa laskussa.

SDP on tuoreimman mielipidemittauksen mukaan yhä suurin puolue.

SDP näyttää tuoreen kyselyn perusteella pysyneen maan suurimpana puolueena. Yleisradion radiouutisten tänään julkistaman kyselyn mukaan 25,6 prosenttia kansasta äänestäisi nyt sosiaalidemokraatteja, mikä on 1,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime kevään eduskuntavaaleissa.

Keskustan kannatus oli kyselyssä 24,4 prosenttia (-0.3 prosenttiyksikköä) ja kokoomuksen 17,9 prosenttia (-0,7). Vihreille mitattiin 10,3 (+2,3) prosentin ja vasemmistoliitolle 9,2 prosentin (-0,7) kannatus. Kristillisdemokraatteja äänestäisi nyt 5,7 (+0,4), RKP:tä 4,2 (-0,4) ja perussuomalaisia 1,6 prosenttia (ei muutosta) äänestysikäisistä kansalaisista.

Taloustutkimuksen tekemässä mielipidemittauksessa haastateltiin 5. tammikuuta -1. helmikuuta noin 1 900 ihmistä. Tulosten virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen. Kannatusarvioissa otettiin nyt ensi kertaa huomioon äänestysaktiivisuus. Tämän vuoksi tulos ei ole vertailukelpoinen Taloustutkimuksen aiempien kannatusarvioiden kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat