SDP ohjaisi lähiökouluille isommat määrärahat

Pääoppositiopuolue SDP tasoittaisi koulujen välisiä tasoeroja ohjaamalla köyhien alueiden kouluille muita enemmän varoja.

Varapuheenjohtaja Ilkka Kantolan mukaan näin voitaisiin pienentää vaikeammissa oloissa toimivien koulujen opetusryhmiä ja lisätä opetuksen tukipalveluita.

Tämäntyyppistä erityisrahoitusta on jo käytetty ainakin Helsingissä.

Kantola pyrkisi myös lisäämään lähiökoulujen houkuttelevuutta.

- Lähiökouluja on rohkaistava profiloitumaan. Ne voisivat houkutella oppilaita esimerkiksi tarjoamalla laajoja kieli- tai taideaineiden valikoimia.

Turun Sanomat uutisoi eilen Työterveyslaitoksen tutkimuksesta, jonka mukaan opettajat ovat alkaneet hylkiä pienituloisten alueiden kouluja. Tämä näkyy opettajien suurena vaihtuvuutena. Syynä on turhautuminen rahapulaan, kun esimerkiksi erityisopetuksen tarvetta olisi paljon, mutta sen järjestämiseen ei riitä rahaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat