SDP odottaa Ahtisaaren kantaa presidenttiehdokkuuteen alkuvuodesta

SDP odottaa presidentti Martti Ahtisaaren päätöstä presidenttiehdokkuudesta jo vuoden alussa. SDP:n puoluesihteeri Kari Laitinen sanoo sanomalehti Etelä-Saimaassa, että Ahtisaaren vastaus pitäisi saada helmi-maaliskuun tienoilla. Näin tieto olisi käytettävissä jo ennen eduskuntavaaleja.

Laitisen mukaan aikataulu pitää laskea niin, että SDP ehtii järjestää hyvissä ajoin ennen toukokuista puoluekokousta oman esivaalin, ellei Ahtisaari asetu presidenttiehdokkaaksi toiselle kaudelle.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat