SDP:n ryhmä lykkäisi päätöstä helikopterirahoista

Sosiaalidemokraatit vastustavat sitä, että eduskunta hyväksyisi jo nyt miljardien markkojen tilausvaltuudet uusien helikoptereiden hankkimiseksi puolustusvoimille. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja sanoi budjetin lähetekeskustelussa tänään, että tässä budjetissa voidaan myöntää vain valtuus hankinnan valmisteluun ja määräraha sen edellyttämään koulutus- ja tutkimustoimintaan.

Hallitus esittää, että eduskunta hyväksyisi ensi vuoden budjetin yhteydessä 7,8 miljardin markan tilausvaltuuden ns. valmiusyhtymien varustamiseen. Yhtymille on tarkoitus hankkia mm. helikoptereita. Ensi vuonna valtuudesta 18 miljoonaa markkaa käytettäisiin hankintojen valmisteluun. Tilausvaltuuksien käyttöä jatkettaisiin sen jälkeen vuoteen 2006 asti.

Helikopterihankinnat sisältyivät eduskunnan keväällä hyväksymään hallituksen puolustuspoliittiseen selontekoon. Tuomiojan mukaan siitä ei kuitenkaan seuraa, että eduskunnalla voitaisiin hyväksyttää "useiden miljardien markkojen avoin valtakirja hankintasitoumuksen tekoon".

Eduskunta aloitti tänään ensi vuoden talousarvioesitystä koskevan lähetekeskustelun. Suurin oppositioryhmä keskusta arvosteli hallitusta jyrkkäsävyisesti siitä, että hallitus on siirtänyt talousarvioon keskeisesti kuuluvat veroratkaisut etujärjestöjen ratkaistavaksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat