SDP:n Paananen: Slunga-Poutsalo peittelee Soinin jälkiä

SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen kummastelee, miksi perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo yrittää peitellä puolueensa puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin toimia.

Paanasen mukaan Slunga-Poutsalo peittelee Soinin tekosia ulkomaalaisen rekkaliikenteen vapauttamisasiassa sen sijaan, että puolue ratkaisisi itse aiheuttamansa ongelman.

– Viime kesäkuussa Soini esitti hallitukselle, että Suomi avataan täysimääräisesti ulkomaalaisten rekkojen kuljetuksille. Tämä niin sanottu kabotaasiliikenteen salliminen on pian viemässä ahkerilta suomalaisilta kuljetusyrittäjiltä leivän.

Paananen syyttää Soinia siitä, että tämän viikate tekee rumaa jälkeä suomalaisille kuljetusyrityksille. Hänen mukaansa perusuomalaisten esitykset rekkamiesten järkevistä veronumeroista ovat selvää jälkien peittelyä. 

– Perussuomalaisten energia kannattaisi keskittää puheenjohtajan pään kääntämiseen ja Soinin tekemän esityksen poisvetämiseen eduskunnan käsittelystä sen sijaan, että pikkunäppärästi mietitään, miten vahingosta tehdään hyve.

Paananen kummastelee, miksi perussuomalaisten linja EU:n suhteen on muuttunut. 

– Soinin johdolla kaikki EU:n käskyt ja määräykset kannetaan sellaisenaan Suomen linjaksi, vaikka suomalaisen työn turvaamiselle olisi kelvolliset edellytykset.

– En olisi uskonut näkeväni Timo Soinia ja perussuomalaisia selittelemässä, miksei kotimaista työtä voi varjella, vaikka sekä yrittäjät että työntekijät ovat perustellusti esittäneet omaksutun linjan jatkamista.

Paanasen mukaan ainoa järkevä ratkaisu ulkomaalaisen rekkaliikenteen vapauttamisasiassa on toimia samoin kuin Tanska, joka ei aio avata rekkaliikennettä EU:n edessä.

– Näin on Suomessakin toimittu ennen Soinin tuloa ulkoministeriksi. Nyt tarvittaisiin hallitukselta uusi asento suomalaisen työn ja rekkamiesten puolustamisessa, Paananen jyrähtää.

Lue myös:

    Uusimmat