SDP:n Laitinen kummastelee paikkajakoa

SDP:n kansanedustaja Reijo Laitinen epäilee, että esimerkiksi ulko- ja valtiovarainministerinsalkkujen omistajat on sovittu jo ennakkoon.

SDP:n puoluehallituksen jäsen, kansanedustaja Reijo Laitinen epäilee keskustan ja kokoomuksen jo sopineen yhteisestä hallituspohjasta. Hän perustelee näkemystään sillä, että pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on kaavaillut keskustalle pääministerin paikan ohella ulkoministerin salkkua.

Eduskuntaryhmät puolestaan sopivat valiokuntien puheenjohtajuuksista perjantaina. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuus meni Laitisen mukaan sopivasti kokoomukselle ja valtiovarainvaliokunnan johtopaikka keskustalle.

- Näistä on hyvä vahtia keskustalaista ulkoministeriä ja vastaavasti kokoomuslaista valtiovarainministeriä.

Jyväskyläläinen Laitinen uskoo, että asioista on porvarihallitusta ennakoiden sovittu enemmänkin jossain kabinetissa. Ohjelmalliset kysymykset eivät hänen mielestään ratkaise hallituspohjaa, kuten pelisääntöjen mukaan pitäisi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat