SDP kiittelee Heinäluoman budjettiehdotusta

SDP ja keskusta toivovat hallituksen arvioivan budjettiriihessään, miten kaikkein vähävaraisimpien asemaa voitaisiin vielä korjata.

Sosialidemokraattinen puolue haluaa, että hallitus arvioi tämän kuun lopun budjettiriihessään, voitaisiinko ensi vuoden budjetilla tehdä vielä jotain kaikkein vaikeimmassa tilanteessa elävien arjen helpottamiseksi.

SDP:n puoluehallituksen kannanoton mukaan "vielä jäljellä oleva mahdollinen liikkumavara" tulee suunnata tähän tarkoitukseen. Puolueen mielestä täsmätoimilla tulisi pyrkiä kehittämään erityisryhmien hoito- ja palvelutarpeita.

Puoluesihteeri Maarit Feldt-Rannan mukaan kysymys voi olla hyvin erilaisista toimista, kuten esimerkiksi joidenkin sosiaalietuuksien korotuksista, palvelujen parantamisesta tai käytäntöjen muuttamisesta. Hän ei ottanut tarkemmin kantaa siihen, pitäisikö mahdollisia päätöksiä tehdä jo hallituksen budjettiriihessä vai vasta hallituspuolueiden eduskuntaryhmien aloitteesta eduskunnan budjettikäsittelyssä.

Myös toisen suuren hallituspuolueen eli keskustan piiristä on esitetty kannanottoja, että kaikkein vähävaraisimpien asemaa pitäisi vielä korjata.

SDP:n puoluehallitus löysi paljon kiitettävää budjettiehdotuksesta. Puoluehallituksen kannanotossa todetaan heti kärkeen, että "SDP:n puoluehallitus on tyytyväinen valtiovarainministeri Eero Heinäluoman budjettiesitykseen".

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat