Mainos

SDP julkistaa vaalitukijansa

SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mukaan puolue julkistaa tukijansa vaalivuosilta 2007 ja 2008. Yli 2000 euroa lahjoittaneet tukijat ilmoitetaan Urpilaisen mukaan mahdollisimman pian ja joka tapauksessa vielä tämän kuun aikana.

Urpilainen sanoo päätyneensä avustusten julkistamisen kannalle jo aiemmin. SDP toivoi julkistamisen tapahtuvan yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti, mutta väärien tietojen levittäminen sai puolueen aikaistamaan ajankohtaa.

Puolue aikoo vielä neuvotella suurimpien lahjoittajiensa kanssa tietojen julkistamisesta. Urpilainen uskoo kuitenkin, että kaikilta tahoilta heltiää lupa tukisummien julkistamiseen.

Urpilainen ehdotti Karkkilassa pitämässään lehdistötilaisuudessa myös, että puolueille tulisi velvollisuus ilmoittaa yli 2000 euron puolueavustukset. Hänen mukaansa esitys yli 5000 euron avustusten julkistamisesta ei ole riittävä.

Urpilaisen mielestä puolueiden pitäisi sopia avustusten julkistamisesta myös takautuvasti. SDP:n puoluehallitus pohtii Urpilaisen ehdotusta ylihuomenna.

Katso Eeva Lehtimäen juttu ja Matti Maunun analyysi (Kymmenen uutiset 11.8.2009)

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.