SDP ja keskusta yhä suosituimmat

SDP ja keskusta ovat tuoreen kyselyn mukaan edelleen kannatukseltaan Suomen suurimmat puolueet.

SDP ja keskusta olivat tammikuussa yhä selkeästi Suomen suosituimmat puolueet. Ylen radiouutisten Taloustutkimuksella teettämästä kannatusarviosta selviää, että SDP:n kannatus oli tammikuussa tasan 26 prosenttia ja keskustan 25,2 prosenttia. Kumpikin puolue nosti kannatustaan prosenttiyksikön verran joulukuun lukuihin verrattuna.

Kokoomus jatkoi kolmanneksi suurimpana puolueena 18,9 prosentin osuudella, mutta menetti hieman kannatustaan joulukuusta. Joulukuussa puolueen kannatus oli vielä yli 20 prosentissa. Vasemmistoliiton (9,1 %), vihreiden (8,7 %) ja kristillisdemokraattien (5,1 %) kannatus oli myös hieman laskussa. RKP puolestaan säilytti suosionsa 4,1 prosentissa. Perussuomalaisten kannatus jäi 1,8 prosenttiin.

Aasian luonnonkatastrofi ja sen jälkihoito eivät näyttäisi vaikuttaneen päähallituspuolueiden kannatukseen, sillä muutokset mahtuvat kyselyn virhemarginaalin sisään.

Taloustutkimus haastatteli tammikuussa yhteensä noin 1900 suomalaista. Kannatusarvion virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat