SDP haluaa kärkipaikan myös ensi vaalikaudella

Sosiaalidemokraatit ilmoittavat tavoittelevansa suurimman puolueen paikkaa myös kevään eduskuntavaaleissa.

SDP asettaa tavoitteeksi olla eduskuntavaalien jälkeen jälleen suurin puolue. Puoluesihteeri Eero Heinäluoma ei nimennyt puoluevaltuustossa pahimmaksi vastustajaksi keskustaa, vaan passiivisuuden; sen, että äänestäjät jäävät kotiin sohvalle.

Vahvuutena Heinäluoma näki sen, että kansalaiset näyttävät haluavan demarit hallitukseen.

-Meidän osaamiseemme, yhteiskunnalliseen tasapuolisuuteemme luotetaan, Heinäluoma sanoi.

Hän muistutti, että vaalit ratkaistaan vasta loppumetreillä, sillä äänestäjät tekevät ratkaisunsa myöhään. Vain runsaat 40 prosenttia vastaajista on täysin varmoja kannastaan, joten järjestys mielipidemittauksissa tulee varmasti vaihtelemaan.

Puoluevaltuusto nimeää huomenna pääministeriehdokkaaksi puheenjohtaja Paavo Lipposen. Heinäluoma arvioi, että pääministeriasia näyttää keskustalle ja kokoomukselle olevan "kovin vaikea".

-Mistähän johtuu? Keskusta ei vieläkään tiedä, tekevätkö he päätöstä ehdokkaasta. Kokoomus puolestaan haluaisi sopia ensin, että pääministeri on porvari, kuten he tekivät viimeksi vuoden 87 vaaleja ennen, Heinäluoma muisteli.

Heinäluoma korosti, että puolueen vaalityössä pitää näkyä kaikkien muidenkin kuin pääministeriehdokkaan, puoluejohdon ja kaikkien ehdokkaiden. Samalla hän kehotti demareita olemaan hötkyilemättä vaalien edellä ja olemaan ampumatta itseään jalkaan.

-Tärkeää on, että hermot pitää. Yksiäkään vaaleja ei ole voitettu omia haukkumalla, muistutti Heinäluoma.

SDP aikoo käynnistää vaalityönsä täydellä teholla vasta helmikuussa, toisin kuin kokoomus ja keskusta, joiden startit on sijoitettu jo tammikuulle.

Puoluevaltuusto käsitteli myös SDP:n eduskuntavaalikannanottoa, jossa korostetaan ennen kaikkea työllisyyttä. Tavoitteeksi esitetään, että seuraavalla vaalikaudella luodaan vähintään satatuhatta uutta työpaikkaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat