Scorsesen Hugo kahmi Oscar-ehdokkuuksia – katso muut ehdokkaat

Martin Scorsesen ohjaama kolmiulotteinen draamaseikkailu Hugo keräsi eniten Oscar-ehdokkuuksia. Hugolle kertyi 11 ehdokkuutta.

Ensi-iltansa Suomessa 17. helmikuuta saava Hugo on 1930-luvulle sijoittuva elokuva orvosta pariisilaispojasta, joka sotkeutuu kuolleen isänsä mysteeriin.

Vain ehdokkuuden päähän Hugosta jäi Michael Hazanaviciusin romanttinen draama The Artist, joka sijoittuu vuoden 1927 Hollywoodiin. Mustavalkoinen mykkäelokuva kertoo mykkäfilmien tähdestä, jolle äänielokuvan nousu uhkaa merkitä uran päättymistä. The Artist saa Suomessa ensi-iltansa 2. maaliskuuta.

Kuusi Oscar-ehdokkuutta keräsivät Bennett Millerin baseball-elokuva Moneyball ja Steven Spielbergin Sotahevonen.

Spielbergin draama kuvaa ensimmäisen maailmansodan kauhuja hevosen kautta.

Hugon, The Artistin, Moneyballin ja Sotahevosen lisäksi parhaan elokuvan Oscaria tavoittelevat The Descendants, Tree Of Life, Midnight In Paris, Piiat sekä Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä.

Parhaan miesnäyttelijän palkinnosta kilpailevat loppusuoralla Demian Bichir, George Clooney, Jean Dujardin, Gary Oldman ja Brad Pitt.

Thatcher ja Marilyn toivat ehdokkuudet

Naisnäyttelijän Oscarissa ovat kiinni Glenn Close, Viola Davis, Rooney Mara, Margaret Thatcheria elokuvassa Rautarouva esittävä Meryl Streep ja Marilyn Monroen roolissa elokuvassa My Week With Marilyn nähtävä Michelle Williams.

Ohjaajan Oscar-palkinnosta kilpailevat Michel Hazanavicius elokuvallaan The Artist, The Descendantsin ohjannut Alexander Payne, Woody Allen Midnight In Paris -ohjauksellaan, Martin Scorsese Hugollaan ja Terrence Malick ohjauksellaan Tree Of Life.

Miesten sivuosa-Oscarin ehdokkaat ovat Kenneth Branagh, Jonah Hill, Nick Nolte, Christopher Plummer ja Max Von Sydow.

Naisten vastaavassa sarjassa ehdolla ovat Berenice Bejo, Jessica Chastain, Melissa McCarthy, Janet McTeer ja Octavia Spencer.

Oscar-palkinnot jaetaan 26. helmikuuta.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat