Schröder: Uusnatseja vastaan taisteltava

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder perää tiukempaa taistelua uusnatseja vastaan.

Schroder, Gerhard


-Auschwitz ei ollut mikään luonnonkatastrofi. Se oli teurastamo. Mutta me emme ole tulleet tänne vain muistelemaan uhreja. Me voimme parantaa kansainvälistä yhteistyötä ja taistella näin uusnatsien propagandaa ja vihanlietsontaa vastaan, Saksan liittokansleri Gerhard Schröder sanoi puheessaan juutalaisten joukkotuhoa käsittelevälle kokoukselle. Schröderin mielestä olisi selvitettävä, kuinka poliisia ja laillista valtaa voidaan hyödyntää nykyistä paremmin natsismin vastaisessa taistelussa. Hän muistutti, että uusnatsit levittävät epäinhimillisiä ajatuksiaan uudenaikaisten, koko maailman kattavien kommunikaatiojärjestelmien avulla.

Barak myötätuntoisena

Barak, Ehud -Israelin paaministeri

Israelin pääministeri Ehud Barak sanoi olevansa ylpeä siitä, että hän voi esiintyä Tukholmassa vahvan ja riippumattoman juutalaisvaltion, Israelin, pääministerinä. -Minusta tuntuu kuin olisin itse ollut mukana verenvuodatuksen laaksossa Babi Jarissa, Auschwitzissa ja Treblinkassa, Majdanekissa ja Bergen-Belsenissä ja kaikilla muilla kuoleman kentillä - yhdessä niiden kanssa, jotka tuomittiin kuolemaan sen vuoksi, että he olivat juutalaisia, Barak sanoi. Barak totesi, ettei keskitys- ja tuhoamisleireiltä selvinneitä ole pian elossa ainoatakaan. -Mutta jo nyt joudumme kohtaamaan niitä, jotka sanovat, ettei joukkotuhoa koskaan tapahtunutkaan, ja joudumme kohtaamaan avoimesti toimivia uusnatseja ja rasisteja. Tähän meidän on vastattava valistuksella ja muistamisella, sanoi Barak.

Jerusalemin Yad Vashem -museon johtaja Yehuda Bauer muistutti kristittyjen vastuusta: juutalaisten järjestelmällinen tuhoaminen ei olisi ollut mahdollista, elleivät kristityt olisi suhtautuneet vihamielisesti juutalaisiin jo vuosisatojen ajan. -Kristillinen kirkko ei ollut vastuussa itse tuhoamistyöstä; se ei sitä suunnitellut eikä halunnut. Sen panivat toimeen natsit. Mutta kirkko tasoitti tietä juutalaisten tuhoamiselle, Bauer sanoi.

(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat