Schröder: Santeria ei tule valita uudelleen

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder sanoi tänään, ettei EU:n komission eronnutta puheenjohtajaa Jacques Santeria tule valita uudelleen tuohon tehtävään.

EU:n Berliinin huippukokous näyttää luisuvan kiistelyksi unionin komission uudesta kokoonpanosta. Kaikki jäsenmaat eivät kannata Saksan ja Britannian ajatusta valita komissiolle uusi puheenjohtaja jo Berliinissä.

Italian ja Espanjan mielestä komissio voisi istua tämän vuoden loppuun. Europarlamentti kuitenkin vastustaa ajatusta. Yhdeksi vahvimmista puheenjohtajaehdokkaista on nousemassa Naton pääsihteeri Javier Solana.

Myös Italian ja Espanjan entisillä pääministereillä Romano Prodilla ja Felipe Gonzalesilla on EU-diplomaattien mukaan hyvät mahdollisuudet tulla valituksi. Portugalin pääministerin Antonio Guterresin nimi on myös ollut esillä puheenjohtajaveikkailuissa.

Eilen eronneet EU:n komissaarit saavat tuntuvan erorahan. Uutistoimisto AFP:n mukaan EU:n edustaja kertoo, että Komissaareille maksetaan ns. sopeutumispalkkana puolen kuun palkka ainakin kolmen vuoden ajan. Komissaarien peruspalkka on liki 14 000 euroa eli reilut 80 000 markkaa kuussa.

Eropalkkaa maksetaan kaikille komissaareille, jotka ovat toimineet virassaan vähintään kolme vuotta. Mikäli komissaariura on jatkunut enemmän kuin 5 vuotta, maksetaan puolikasta palkaa tätäkin kauemmin.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat