Schengenin sopimuksesta riita Norjassa

Kjell Magne Bondevikin johtama Norjan keskustavoimien hallitus on joutunut vaikeuksiin Schengenin sopimuksen vuoksi. Norjan keskustapuolueen pääsihteeri sanoo nyt Schengenin sopimuksen merkitsevän Norjan itsemääräämisoikeuden huomattavaa supistumista.

Vain muutamia päiviä sitten hallitus sai varmistettua pystyssäpysymisensä tekemällä oikeistopuolueiden kanssa kompromissin budjettikiistassa. Bondevikin kolmen puolueen vähemmistöhallituksella on vain neljäsosa kansanedustajista suurkäräjillä.

Norja ja Islanti ovat ainoat Schengenin sopimuksen ulkopuolella olevat Pohjoismaat. Schengenin sopimuksella lakkautettiin passintarkastukset EU:n sisärajoilla. Norja käy neuvotteluja liittymisestä Schengenin sopimukseen suurkäräjien suosituksesta. Norjan liittyminen takaisi myös nykyisen Pohjoismaiden passivapauden jatkumisen.

Norjan keskustapuolueen pääsihteeri Per Olaf Lundteigen arvosteli Schengenin sopimusta, koska se hänen mukaansa rajoittaa huomattavasti maan itsemääräämisoikeutta. Lundteigenin mielestä hallituksen ei pitäisi hyväksyä sopimukseen liittymistä. Norjan hallituksen on kerrottu viime päivinä päässeen EU:n kanssa yhteisymmärrykseen Schengenin sopimukseen liittymisen pääkysymyksistä.

Hallitukseen kuuluvat keskustapuolueen lisäksi kristillinen kansanpuolue ja venstre. Kaikki kolme ovat vastustaneet Schengenin sopimusta, mutta hallitus on jatkanut neuvotteluja sopimukseen liittymisestä suurkäräjien vaatimuksen mukaisesti. Pääministeri Bondevik ei halunnut kommentoida Lundteigenin lausuntoa, mutta muistutti, että hallitus on suurkäräjien enemmistön tahdon mukaisesti luvannut neuvotella Schengenin sopimukseen liittymisestä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat