Savuttomat tilat kaikkiin yli 50 neliön ravintoloihin

Kaikkiin pinta-alaltaan yli 50 neliömetrin suuruisiin ravintoloihin vaaditaan savuton asiakastila, jos sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema tupakkalain muutosehdotus toteutuu.

Aluksi tupakoitsijoille voitaisiin varata korkeintaan 70 prosenttia ravintolan asiakastilasta, mutta myöhemmin savuttomien tilojen osuus pitäisi olla vähintään puolet. Ravintoloiden yhteiset asiakastilat ja henkilökunnan kiinteät työpisteet olisivat kokonaan savuttomia, ja henkilökunta kävisi savuisissa tiloissa vain kääntymässä. Pienissä ravintoloissa, joiden pinta-ala on alle 50 neliömetriä, tupakointi voisi olla sallittua. Näissäkin henkilökunnan kiinteät työtilat olisivat savuttomia.

Lainmuutoksen on tarkoitus tulla voimaan asteittain, ensimmäinen vaihe toteutuisi vuoden 1999 kesällä ja toinen vaihe vuotta paria myöhemmin. Eduskunta velvoitti hallituksen valmistelemaan savuttomia ravintolatiloja, ja asiaa on viety eteenpäin yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa viime syksystä lähtien. Muiden Pohjoismaiden käytäntöä noudatteleva ehdotus on tarkoitus lähettää lausunnolle ensi viikolla. Mielipidekyselyjen mukaan valtaosa asiakkaista haluaa lounastaa ja istua iltaa savuttomissa tiloissa. Savuttomien ravintoloiden osuus kaikista on myös viime vuosina kasvanut. Lainmuutoksen yhteydessä tehostetaan myös alle 18-vuotiaita koskevaa tupakan myyntikieltoa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat