Savon Voiman yhtiökokouksessa kannatettiin fuusiota

Savon Voima Oy:n hallituksessa kannatetaan fuusiota Kuopion Energian kanssa ensisijaisena vaihtoehtona, kun yhtiön tulevaisuudesta tehdään lähiaikoina päätöksiä.

Savon Voiman varsinainen yhtiökokous pidettiin Kuopiossa tiistaina. Normaalien tilinpäätösasioitten lisäksi kokouksessa pohdittiin tulevaisuutta, sillä yhtiö on joutunut lukuisten ostotarjousten kohteeksi.

Hallituksen puheenjohtajan Kauko Breilinin ja hallintoneuvoston puheenjohtajan Osmo Purasen mukaan kokouksessa liputettiin fuusioratkaisun puolesta. Sitä perusteltiin suuruuden synergiaeduilla ja etenkin sillä, että päätösvalta säilyy maakunnassa.

Savon Voimassa ei uskota, että mihinkään ratkaisuihin päästään ainakaan 16. kesäkuuta mennessä, mikä on ruotsalaiskonserni Vattenfallin määräaika yli 900 miljoonan markan ostotarjoukselleen.

Jos Savon Voima ja Kuopion Energia fuusioidaan, tuloksena on Suomen suurimpiin kuuluva energiakonserni.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat