Savon Voiman myynti kariutui jälleen

Savon Voima Oy:n myynti ruotsalaiselle Vattenfall Oy:lle kariutui tiistai-iltana, kun Siilinjärven ja Maaningan kunnat asettuivat Savon Voiman ja Kuopion Energian fuusion kannalle. Päätökset merkitsevät sitä, että Savon Voiman myyntivaihtoehto ei voi saavuttaa tarvittavaa osake-enemmistöä.

Vattenfall on varmistanut puolelleen 42,82 prosenttia osakkeista. Keitele ja Pielavesi eivät ole vielä tehneet ratkaisuaan, mutta niillä on yhteensä 6,55 prosenttia Savon Voiman osakkeista, joten osake-enemmistö jää joka tapauksessa saavuttamatta.

Fuusiota kannattavilla kunnilla oli maanantain jälkeen 42,49 prosenttia osakkeista. Tähän lukuun oli laskettu mukaan Juankosken ja Vesannon osakkeet. Kunnat on laskettu ympäripyöreiden kannanottojensa vuoksi vuoroin kumpaankiin leiriin. Kun Juankoski ja Vesanto todettiin tiistai-iltana molemmissa leireissä fuusion kannattajiksi, saavutti fuusiomalli niukan, 50,63 prosentin enemmistön.

Fuusion tiellä monia mutkia

Ratkaisun odotettiin syntyvän vasta vuodenvaihteen jälkeen. Myynnin kohtalon ratkaisi Maaningan valtuusto, joka äänin 16-10 asettui fuusion kannalle vastoin kunnanhallituksen esitystä.

Savon Voiman myynti näytti yhdessä vaiheessa jo varmalta. Omistajakunnat asettivat joulukuun alussa jo uuden työryhmän valmistelemaan myynnin ehtoja.

Työryhmän vetäjä, Kiuruveden kaupunginjohtaja Timo Halonen totesi tiistai-iltana, että kunnat ovat nyt torjuneet myynnin, mutta hyväksyneet fuusion "vasta periaatteessa".

-Porukka kannattaa fuusiota, jota ei ole vielä olemassakaan. Tässä on nyt tapahtunut paluu lähtöruutuun, tulkitsi Halonen.
Tilanne on Halosen mielestä hyvin sekava, koska rakenteilla oleva fuusioyhtiö, johon Espoon Sähkö Oy tulisi vähemmistöosakkaaksi, vaatii vielä runsaasti neuvotteluja.

Halosen mukaan esimerkiksi Kuopion kaupunki on asettanut päätökselleen ehtoja, jotka ovat tiukemmat kuin fuusion alkuperäinen neuvottelutulos. Lisäksi Espoon Sähkön olisi uudistettava tarjouksensa, joka umpeutuu vuodenvaihteessa.
-Käsittääkseni Espoon Sähkö ei uusi tarjousta sellaisenaan. Tilanne vienee siihen, että fuusioneuvottelut alkavat nyt todennäköisesti uudelleen.

Vattenfall tarjosi Savon Voimasta 1,1 miljardia markkaa. Edellisen kerran ruotsalaisyhtiön ostotarjous torjuttiin kunnissa syyskuussa. Vattenfallista kerrottiin tiistai-iltana, että yhtiö aikoo katsoa päätösprosessin loppuun asti. Lisäksi muistutettiin, että kunnat voivat yhä myös muuttaa tekemiään päätöksiä.

Esimerkiksi Pielavesi perui jo tekemänsä myyntipäätöksen valtuustokäsittelyssä tapahtuneen muotovirheen vuoksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat