Savon Voima pyrkii mukaan Kaupunkienergiaan

Savon Voima Oy on pyrkimässä mukaan Espoon Sähkön ja Kuopion Energian uuteen fuusioyhtiöön Kaupunkienergiaan. Savon Voiman omistajakuntien työryhmä asetti torstaina ensisijaiseksi tavoitteeksi sen, että Savon Voima liittyisi "hyväksyttävillä ehdoilla syntyvän" Kaupunkienergian osakkaaksi. -Savon Voima olisi yhtiössä tytäryhtiönä. Toivomme, että asiasta aloitettaisiin neuvottelut mahdollisimman nopeasti, kertoo työryhmän puheenjohtaja, Siilinjärven kunnanjohtaja Jouni Mutanen.

Ratkaisun odotetaan syntyvän huhtikuun loppuun mennessä. Mutasen mukaan työryhmällä on harkittavana myös muita vaihtoehtoja, jotka perustuvat lähinnä energiayhtiöiden liittoutumisiin. Niistä Mutanen ei halua kertoa vielä tarkemmin, koska Kaupunkienergia-hanke on nyt asetettu etusijalle.

Savon Voiman kokonaismyynti on rajattu nyt toimivan työryhmän toimivallan ulkopuolelle. Jotkut omistajakunnat haluaisivat edelleen myydä osakkeitaan.
-En ota kantaa, miten myynti voisi tässä mallissa toteutua. Asia joudutaan ottamaan neuvotteluissa esille. Oma käsitykseni on, että nopea osakkeiden realisointihalu olisi vähentynyt.

Espoon Sähkö ja Kuopion Energia kertoivat yhdistymishankkeestaan maanantaina. Kaupunkienergiasta on muodostumassa maan kolmanneksi suurin alueellinen energiayhtiö 1,1 miljardin markan liikevaihdollaan. Savon Voiman viime vuoden liikevaihto oli noin 500 miljoonaa markkaa.

Kaupunkienergiasta solmittu aiesopimus pitää hyväksyä vielä Espoon ja Kuopion valtuustoissa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat