Savon Sellu listautui Lontoon pörssiin

Savon Sellu on ollut kansainvälisten pääomasijoittajien hallussa siitä lähtien, kun M-real myi sen kolme vuotta sitten.

Kuopiolaisen Savon Sellun omistaja, holdingyhtiö Powerflute on listautunut Lontoon pörssiin. Powerflute listautui tänään pörssin AIM-listalle, joka on tarkoitettu pienemmille kasvuyrityksille. Powerfluten markkina-arvo nousi listautumisessa 145 miljoonaan euroon.

Powerfluten kokonaan omistaman Savon Sellun vuosituotanto on 300 000 tonnia aallotuskartonkia. Tärkein raaka-aine on suomalainen ja venäläinen koivu. Päämarkkina-alue on Länsi- ja Etelä-Eurooppa.

Savon Sellu on ollut kansainvälisten pääomasijoittajien hallussa M-realin myytyä sen vuonna 2004. Tappiota tehnyt tehdas oli tuolloin lakkautusuhan alainen. Pääomansijoittajia johtaa tunnettuun metsäteollisuussukuun kuuluva irlantilainen Dermot Smurfit. Hän on toiminut aiemmin perheyhtiö Jefferson Smurfitin hallituksen varapuheenjohtajana. Jefferson Smurfit yhdistyi pari vuotta sitten toisen pakkausalan yrityksen Kappan kanssa Smurfit Kappaksi.

Savon Sellun listautumishanke tuli julki jo viikko sitten. Eilen myös sotkamolainen kaivosyhtiö Talvivaara kertoi listautuvansa Lontoon pörssiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat