Savon Sanomat: Vuorotteluvapaan suosio kasvanut räjähdysmäisesti

Tieto ehtojen tiukkenemisesta on saanut vuorotteluvapaasta haaveilleet aikaistamaan vapaan aloittamista. Asiasta uutisoi Savon Sanomat.

Vuorotteluvapaan suosio on kasvanut maaliskuussa räjähdysmäisesti. Savon Sanomien TE-palveluista saamien tietojen mukaan maaliskuussa vapaita alkoi lähes nelinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.

Kuluvan vuoden maaliskuussa vuorotteluvapaita alkoi koko maassa 2 448, kun viime vuonna vastaavaan aikaan luku oli 635.

Kasvun syyn arvellaan olevan vuorotteluvapaan ehtojen tiukentumisen tämän vuoden alussa. Vanhoja ehtoja sovellettiin vielä niiden kohdalla, jotka olivat hakeneet vuorotteluvapaalle ennen viime vuoden loppua ja aloittaneet vapaan ennen kuluvan vuoden maaliskuun loppua.

Hallitusohjelmassa vuorotteluvapaajärjestelmästä tavoitellaan 50 miljoonan euron vuotuisia säästöjä.

Lue myös:

    Uusimmat