Savon Sanomat: Pakkanen hyydyttää autoja tien päälle

Autoja on hyytynyt teiden varsille ennätyksellisen paljon. Autoliiton turvapäällikkö Jonne Luomala sanoo Savon Sanomissa, että tilanne on katastrofaalinen.

- Ei tämä vielä hätätila ole, mutta ei kaukanakaan siitä. Viime helmikuu oli tähän saakka kautta aikojen pahin, mutta nyt tilanne on vieläkin pahempi. Ennätyksiä rikotaan tiepalvelun avustusmäärissä, Luomala kertoo.

Erityisen paha tilanne on Itä-Suomessa ja etenkin Kuopio-Kajaani-akselilla. Ongelmia on kuitenkin koko maassa.

Autoja on jäänyt teiden varsille monikymmenkertaisesti enemmän kuin normaaleina talvipäivinä. Yhteensä teille hyytyy Luomalan mukaan useita satoja autoja ja erityisesti dieselautoja.

Autoliitto kehottaa omalla autolla matkaavia varaamaan mukaan lämpimiä vaatteita. Jos auto jäätyy, ei pidä jäädä odottamaan tien varrelle, vaan kannattaa tilata taksi.

Tavallinen talvidiesel toimii korkeintaan 34 pakkasasteeseen saakka, mutta arktista dieseliä on tällä viikolla Pohjois-Suomen lisäksi saanut tietyiltä huoltoasemilta pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä, Varkaudessa ja Joensuussa.

(MTV3 - STT)

Katso Autoliiton turvapäällikön Janne Luomalan kommentit:

Lue myös:

    Uusimmat